lauantai 19. tammikuuta 2013

Vuoden ensimmäinen lehtikatsaus

Neulelehtien selailemisessa on jotain terapeuttista. Sillä, onko lehti uusi vai vanha, hiirenkorvilla vai täysin uusi tuttavuus, ei ole mitään merkitystä, hyvästä ja hyvin toteutetusta lehdestä löytää aina uusia ideoita ja inspiroivia kuvia. Siksi ne ovatkin täydellistä löysäilypäivien ajanvietettä!

Tällä viikolla ei tosin tullut löysäiltyä, takana on kuusipäiväinen työviikko. Viikon viimeisen työpäivän piristykseksi menin ja ostin Novita Design -lehden (syksy 2012). Novita on viime aikoina petrannut lehtensä kanssa, kuvat ovat ihania katsella ja lehdestä löytyi useampi toteutuskelpoinen ohjekin, mm. tunikaa, sukkaa, huivia ja säärystintä. Bonuksena lehdessä esitellään myös muutama neulottu hääpuku! En tiedä haluaisinko omissa häissäni esiintyä juuri neulotussa puvussa, mutta ajatuksena ja kuvitusaiheena teema on loistava. Tätä lisää Novita! Sivuhuomiona sanottakoon, että Saimi Nousiainen näyttää olevan nykyisin lehden vakiomalleja, mikä ei ole todellakaan huono juttu.

Sitten siirryn taas kirjastohypetykseen. Kiitos Metso käsityölehti ja -kirjatarjonnastasi! Kun joulun lomalainat on palautettu oli hylly viime viikolla taas täynnä ihania ulkomaisia käsityölehtiä. Tällä kertaa mukaan tarttui kaksi Vogue Knittingiä ja yksi Interweave Knits.

Tutustuin Interweave Knitsiin ensimmäisen kerran viime kesänä kun menin ostamaan lehden kesänumeron. Nyt löysin kirjastosta syksyn 2012 numeron, joka on täynnä mitä ihanempia ohjeita ja mitä houkuttelevampia mainoksia. Näyttävät ja kuitenkin tyylikkäät puserot kuuluvat lehden vakiomalleihin, omalle to do -listalleni tuli lisättyä myös Gretel's Mittens -lapaset. 

Saattaa kuulostaa hullulta, mutta itselleni juuri mainokset ja kirja-arviot ovat yksi keskeinen syy ulkomaisten käsityölehtien selailuun, itse neuleohjeita yhtään väheksymättä. Tästä numerosta löytyy myös tekniikkakoulu, jossa kurkistetaan andilaisen kirjoneuleen maailmaan.

Se neulelehti, jota moni kotimainenkin käsityöbloggaaja tilaa, tuntuu olevan Vogue Knitting International. Itse olen aiemmin selaillut vain muutamia Vogue Knitting -kirjoja, enkä ole ollut täysin vakuuttunut. Jokin ohjeissa ei vain tunnu nappaavan, toisin kuin Interwieve Knitsin kohdalla. Numeron 2010/11 tarjonta koostuu lähinnä erilaisista puseroista ja villatakeista eli juuri niistä neuleista, joiden aloittaminen on itselleni kaikista hankalinta (kun pitäisi ostaa niin paljon lankaa ja sitä ennen vielä päättää, mikä väri olisi paras). Mallit ovat kyllä kauniita ja näyttäviä, mutta se jokin niistä jää harmittavasti puuttumaan.

Vuoden 2010 Holiday-numero täytti kuitenkin neuleohjeillaan sen aukon, joka ensimmäisen Vogue Knittingin selaamisen jälkeen jäi. Vogue Knitting Holiday -lehti sisältää nimensä mukaisesti ihanteellisia lomaprojekteja, huiveja ja nopeatöisiä yläosia. Ja näistä sitä jotain löytyy! Mainittavan arvoisena bonuksena lehti sisältää myös useampisivuisen listauksen pukinkonttiin sopivista neulekirjoista. Kirjat on jaoteltu teeman mukaan, eikä listaus tunnu olevan yhtään hullumpi. Itse taidan kopioida koko listan ja kurkkailla sitä aina silloin tällöin, kun etsin uusia inspiraation lähteitä kirjahyllyn täytteeksi (tai kirjastotädille tilattavaksi).