lauantai 3. tammikuuta 2015

Palmikkokuvioinen lyhyt jakku

Vuoden eka postaus, jei! Jos loppuvuoden neulomuksista tulee yhtä hyvä fiilis kuin tästä, niin tästä tulee hyvä vuosi! Kappaleet valmistuivat jo hyvissä ajoin ennen joulua, mutta yhdistäminen onnistui vasta jouluneulomusten jälkeen.

Yhdellä Tallinnan reissulla ostoskassiin päätyi useampi kerä Schoeller + Stahlin turkoosia Zimba top -lankaa (väri 8164, 80% uusi villa, 20% polyamidi) ajatuksena tehdä niistä jonkinlainen villatakki tai jakku. Modasta 2013/2 löytyikin sitten hauskan oloinen malli numero yhdeksän, palmikkokuvioinen jakku. Neuloin jakun kaksinkertaisella langalla puikoilla 4 ja 5, sillä en oikein nykyisin enää innostu paksuista langoista ja ostan aina melko ohuita lankoja. Lisäksi oma käsialani on melko löysää. Lankaa kului säilyneistä vyötteistä päätellen kaikkiaan aika lailla kahdeksan kerää.


Malli oli melko lyhyt jo valmiiksi, mutta innostuin tekemään siitä vielä hieman lyhyemmän. Jotenkin vain tuli sellainen fiilis. Myönnetään, ei mikään paras yläosamalli jo valmiiksi harteikkaalle ihmiselle, mutta minkäs teet. Kiva tästä tuli joka tapauksessa! Nappilista kaipaisi ehkä vielä viidettä nappia, mutta neljä samanlaista löytyi mukavasti, viidennen voi lisätä sitten joskus jos jaksaa.


Palmikkokuvio vaati koko ajan seuraamista, mutta oli loppujen lopuksi melko simppeli. Yllättävän siistikin siitä tuli, varsinkin kun ottaa huomioon, että käytin tosiaan kaksinkertaista lankaa. Kappaleet on kostutettu ja kuivattu tasona, mutta varmasti käytössä silmukat vielä hieman asettuvat paremmin uomiinsa. Muokkasin myös ohjetta sen verran, että tein kainaloihin asti kaikki kappaleet yhtä aikaa saumattomasti. Huono puoli oli se, että koska käytössäni oli vain 100 cm pitkä kaapeli, kappaleen sovittaminen neulomisen aikana ei oikein luonannut, kun silmukat eivät voineet asettua kauhean vapaasti (ja silmukoiden jakaminen toiselle pyöröpuikolle sovittamisen ajaksi olisi ollut niin kauhean työlästä/keksi tähän haluamasi huono selitys). Kun etu- ja takakappaleet oli valmiit laitoin ne hartioista hakaneuloilla yhteen ja kas, ne olikin kerrasta passelin kokoiset! Asiaa auttoi varmasti se, että ennen neulomista olin tehnyt sen kuuluisan mallitilkun.


Näin jälkiviisaana tekisin vielä sen muutoksen, että neuloisin saman tien myös nappilistat enkä tekisi niitä jälkikäteen. Neuloessa tosin ajattelin, että jos kappale on jo ilman listoja riittävän leveä, kiinnitän napit jollain muulla tavalla kuin listoilla.

Tästä tuli kiva!