perjantai 17. heinäkuuta 2015

Sadesäällä sukkasillaan

Sateisen ja harmaan päivän kunniaksi päätin kuvata jo jonkin aikaa valmiina olleet villasukat. Malli on aina yhtä hauska neulottava Jaywalker, tosin tällä kertaa tein kärkeen sädekavennuksen, ihan vaan vaihtelun vuoksi.


Raitasukissa on oma viehätyksensä. Ohuellakin langalla neuloessa työ tuntuu etenevän kun saa välillä vaihtaa väriä. Tämä malli on todella helppo muistaa ulkoa ja lopputuloksesta tulee aina hieman erilainen. Tässä versiossa kumpikin lanka vaihtaa väriä ja tietyt harmaasävyt ovat hyvin lähellä toisiaan. Raidat on tehty kummassakin sukassa yhtä paksuksi, mutta ne näyttävät lankojen värivaihteluista rippuuen hyvinkin erilaisilta. Lankana oli punaharmaasävyistä Louhittaren luolan mysteerilankaa (en siis tiedä sen tarkemmin, mikä lanka on kyseessä, mutta kuulemma Louhittaren luolan värjäämää) ja harmaasävyistä Hjertegarnin Kunstgarnia, jota olen antaumuksella käyttänyt jo kahdessa Nymphalidea-huivissa tänä vuonna. Puikot olivat kokoa 2,0.