keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Kirjoneulelapasia

Ilmojen viiletessä alkoi mieli tehdä uusia lapasia. Ensin syntyi yhdet itselle ja sitten toiset lahjaksi. Lankana käytin Roosa nauha -sukkalankoja eri väreissä ja puikot olivat molemmissa töissä kokoa 2,5.


Vaaleanpunaisten lapsen malli on nimeltään White Witch Mittens. Muokkasin mallia sen verran, että jätin pohjavärin vaihtelun pois kämmenosasta, lisäksi jouduin kaventamaan sekä lapasen että peukalon ennen aikojaan, kun tiheys ei korkeussuunnassa natsannut millään.


Tummansävyisten lapasten malli on nimeltään Fishbone Mittens. Näissä kävi tiheyden kanssa sama juttu, eli jouduin jättämään mallikerrasta kämmenosasta pari kalaa pois kuvioista ja peukalosta hyppäämään parin kylkiruodon yli, jotta sain pituuden sopivaksi. Oma käsiala on aika löysää, nuo kalavanttuut tein alkuperäisen ohjeen mukaisesti naisen käteen sopivaksi ja lopputuloksena oli miehen käsiin menevät lapaset. Että näin...

Mutta lämpimät ovat!