torstai 31. joulukuuta 2015

Ruttuvarsisukat

Kun jämien käytön makuun on kerran päässyt niin ne pitävät otteessaan yllättävän hyvin! Pukinkonttiin valmistuivat myös sukat erilaisista villalankojen jämistä varpaista varteen.


Puikot olivat kokoa 2,5 ja sukat valmistuivat hieman omaa jalkaa isompaan kinttuun. Tein sukkiin tasaraitoja osin vaihtuvavärisellä langalla, joten sukista tuli sopivasti erilaiset olematta kuitenkaan liian eripariset. Kantapään olisi toki voinut tehdä istuvammaksikin, mutta neuloessa ei tullut heti mieleen muuta kuin tiimalasikantapää.


Varret intouduin tekemään ruttuisina (ohje mm. Lankahelvetissä). Tässä tekniikassa ei ole mitään muuta vikaa kuin että niiden neulominen on melko hidasta. Tavallaan joutuisaa mutta kuitenkin hidasta. Mutta valmista tuli jouluksi, vaikka päättely hieman viime hetkille jäikin.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin on mukava päättää neulojan vuosi 2015.

Ihanaa uutta vuotta kaikille lukijoilleni!