lauantai 24. maaliskuuta 2018

Peitto kulmasta kulmaan

Tulipa sitten neulotuksi peräkkäin kaksi pikkukaverille soveltuvaa peittoa. Tämä menee hyvälle ystävälle, jonka raskaudesta sain kuulla vasta ihan loppupuolella. Viime hetken vauvakutsuja varten neulomiselle jäi aikaa kaksi viikkoa, joten kun idea tuli, niin siihen oli ryhdyttävä välittömästi.


Ihastuin ajatukseen kulmasta kulmaan neulomisesta heti kun näin tämän peiton. Malli on nimeltään Kodachrome baby blanket ja se löytyy maksutta Ravelrystä. Alkuperänen peitto on tehty muhkealla villalangalla ja paksuilla puikoilla, mutta itse tein peiton puuvillalangoista koon 3,75 pyöröpuikoilla.


Aloitin neulomisen ohjeen mukaan ja kun olisi pitänyt alkaa kaventaa neuloin lisäyskerroksia vielä jokusen ylimääräisen. Kun peitto oli valmis ja langanpäät päätelty meinasi epäusko iskeä, sillä peiton muoto oli ennemmin suunnikas kuin neliö, mutta pingotuksella sai taas ihmeitä aikaan.


Erilaiset pintaneuleet tulevat peitossa kauniisti esiin. Sileä, ainaoikea ja helmineule vuorottelevat raidoissa. Värit valikoituivat ihan sen mukaan, mitä löytyi valmiiksi kotoa ja mitkä sopivat mielestäni peiton saajalle. Valkoinen lanka on Dropsin Safrania, jota jäi yli edellisestä peitosta. Ruskea ja harmaa ovat jämiä Sandnes Garnin Mandarinista, jota jäi pääsiäispupuista.